Lähdin aamuyöllä baarista kävelemään Yliopistonkatua pitkin kotiin. Kaupunki oli Turku, elettiin vuotta kaksituhatta ja vähän päälle. Puhelin valmiiksi vasempaan käteen, avaimet nyrkin sisään oikeaan.
(Sain vasta muutama vuosi tämän tapahtuman jälkeen loistavan neuvon ystävältäni: Kun mies alkaa tuijottaa tai seurata, näyttele hullua. Heijaa vartaloa edestakaisin, anna kuolan valua suupielestä, pidä kurluttavaa ääntä. Toimii!)
Perussettiä, mitä Yliopistonkadulla sinä yönä sitten tapahtui. Auto hiljensi kohdalleni, kävi kiertämässä korttelin, tuli taas viereeni matelemaan. Näin kuskin sivusilmällä. Vanhempi mies. Oliko hän se, josta olin kuullut opiskelijaravintolassa viime aikoina puhuttavan?
Mielessä risteili eri skenaariot. Kenelle soittaisin? Olin viimeisenä ystävistäni liikenteessä. Lisäsin vauhtia, vilkuilin ympärilleni. Ei ketään missään. Katsoin taakseni. Auto lähestyi taas.
Yhtäkkiä jostain porttikongista tuli toinen mies, kävellen. Otin askelia taaksepäin.
Kävelevä mies kysyi, tiedänkö missä on yksi Turun keskustassa sijaitseva hotelli. En tiedä. Tai ehkä tiesin, mutta olin liian keskittynyt selviämiseen. Tajusin sen verran, että kävelevä mies ei ollut sama kuin autoa ajava. Heitä oli siis kaksi. Toinen oli jalkautunut hyökätäkseen kimppuuni.
Samalla kävelevä mies kuitenkin perääntyi, nosti kätensä ylös. Pahoitteli lähestymistään, hän halusi vain tietää hotellin sijainnin. Auto ilmestyi taas viereeni. Kuski näki, että keskustelin toisen miehen kanssa. Auto jatkoi matkaansa.
Minä vaihdoin reittiä. Olen todella nopea korkokenkäjuoksija.
Viime viikolla juhlittiin Naistenpäivää ällöttävillä korulauseilla. Näin päivityksiä, joissa parisuhteessa elävät miehet ja/tai tyttärien isät kirjoittivat, kuinka naisten oikeudet ovat harvinaisen lähellä heidän sydäntään. Tekstiä korosti kuva vaimosta ja/tai tyttärestä.
Mitä perkelettä? Ihmisoikeuksien toteutuminen on lähellä miehen sydäntä siksi, että hän asuu naisen ja/tai tytön kanssa? Tarvitaan henkilökohtainen suhde tähän sukupuolen edustajaan, että alkaa kiinnostella nämä hommat?
Vaahtosin asiasta kotona. Taloutemme miessukupuolinen pohti, että onhan se voinut avata näiden päivittäjien silmiä, kun asiat ovat tulleet lähemmäksi itseä ja he ovat ymmärtäneet, mitä kaikkea vaimot ja tyttäret joutuvat kohtaamaan.
Okei, siis, läheisyysvaikutus plus ihmisen luonne. Mutta eivätkö he ole ikinä kuluttaneet viihdettä, juhlineet baareissa, osallistuneet työpaikan palavereihin tai lukeneet, odottakaas, vittu, yhtään mitään? Miten muka ei voi tietää? All malea koko elämä, kunnes löytyi vaimo.
Palaan tuohon alussa kertomaani tositarinaan. Mitä jos se olisi mennyt näin:
Nuori mies kävelee baarista kotiin, vilkuilee ympärilleen. Pian vanhempi nainen alkaa seurata häntä autolla. Yhtäkkiä miestä lähestyy toinen nainen, hän joka kysyy tietä hotelliin. Nainen on miestä huomattavasti kookkaampi, joten mies päättelee, että nyt on pelattava älyllä eikä voimalla. Miehen on vaikeaa ajatella selkeästi, sillä hän ei ole varma, ovatko kävelevä ja autolla ajava nainen samaa porukkaa? Joukkoraiskaavatko naiset hänet?
Tarinan alkuperäisessä tosiversiossa paikalle kävellen tullut mies ei ollut kertomuksen sankari, vaikka hän itse kenties haluaisi ajatella niin. Vaikka me kaikki ehkä haluaisimme ajatella niin. Nainen tarvitsi hyvän miehen pelastamaan pahalta mieheltä. Tämä on yksi kuvaelma, jota meille saduissa ja elokuvissa aktiivisesti tarjoillaan.
Mietin, että ehkä nämä ”sydäntä lähellä vaimon ja tyttären oikeudet” -miehet ovat katsoneet maailmaa ja naisia sen kuuluisan ja kaikkialle ulottuneen, ikiaikoja tuhojaan tehneen mieskatseen läpi. Tajusin tämän laajuuden lukiessani jokin aika sitten Anu Silfverbergin teoksen, Sinut on nähty. (Lukusuositus!)
Olen huomannut, kuinka erityisesti viimeisen vuoden aikana (toistaiseksi fyysisesti hyvinvoivat ja elossa olevat) marttyyrit ovat aktivoituneet sosiaalisessa mediassa faktojen jakamisessa. Faktakoneista innostuneena minullakin olisi pari juttua sanottavana:
Tähän päivään saakka miehet ovat hallinneet naisia esimerkiksi pelolla. Tähän päivän saakka sanotaan, että no eivät nyt kaikki miehet sentään, minullakin on kotona ihana mies, joka ei ole kyllä koskaan lyönyt tai haukkunut huoraksi vaan oikein hemmottelee minua, tuo kukkia Naistenpäivänä ja niin edelleen.
Tähän päivään saakka fiktiivinen ja totuutta mukaileva viihde on vahvistanut epätasa-arvoa ylläpitäviä rakenteita. Tähän päivään saakka, kun mies esiintyy sovinistisesti mediassa, hän saa tukoittain tsemppaavia viestejä toisilta miehiltä ja naisilta siitä, kuinka hyvä mies hän on.
Niin kauan kuin alussa kertomani tarinan miesversio ei ole yhtä yleinen kuin sen naisversio, tai niin kauan, kunnes kaikki tarinan versiot ovat historiaa, yhdelläkään ”oikeudet sydäntä lähellä” -ihmisellä ei ole varaa päästää suustaan tai käsistään yhtään asiaa, jotka edesauttavat asioiden jatkumista, kuten ne ovat tähän päivään saakka jatkuneet.
Kaikille tyttärille turvalliseen ja tasa-arvoiseen maailmaan on vielä pitkä matka ja se, joka näin ei ajattele, estää sen toteutumista.