Kirjailijana minulle on tärkeää sanoittaa asioita, joista on vaikeaa puhua. Haluan murtaa tabuja. Vakavista aiheista huolimatta kirjoistani löytyy myös huumoria. Rakastan hullunkuristen virkkeiden luomista ja hauskuuden löytämistä arkisista asioista. Toivon, että tarina pitää lukijan pauloissaan ensimmäisestä virkkeestä viimeiseen sanaan saakka.

Uusin romaanini Ei mitään hätää (2023) käsittelee vallankäyttöä parisuhteessa ja pohtii tasa-arvoa vanhemmuudessa.
Lue lisää uutuusromaanista Ei mitään hätää
Teokseni on saanut hyvän vastaanoton:
Kulttuuritoimituksen arvio romaanista Ei mitään hätää
Satakunnan Kansan arvio romaanista Ei mitään hätää

Esikoisteos: Toinen silmä kiinni

Esikoisromaanini Toinen silmä kiinni kertoo nuoren tytön kasvusta aikuiseksi naiseksi. Se on kertomus traumasta, miellyttämisen halusta, ja rajusta irtiotosta.

Teoksesta sanottua

”Esikoisteos piirtää vaivihkaa piinallisen tarkkoja kuvia miehen rakenteellisesta vallasta suhteessa naiseen. Teknisesti Toinen silmä kiinni on rakennettu taitavasti, ja se pitää otteessaan. Löysää tyhjäkäyntiä sivuille ei mahdu.”
Arttu Seppänen, Helsingin Sanomat

”Tikkanen kirjoittaa herkkävaistoisesti ja tarkasti siitä, miten paljon tyttäret ihailevat isiään, ja se näiden olisi syytä muistaa.”
Mari Viertola, Turun Sanomat

”Selaan romaania uudestaan, luen alusta, sivuja sieltä täältä, huomaan kaikki merkit, niin syvät, ihmiseen piirretyt; rajat, jotka on rikottu, mutta joita ei ole koskaan liian myöhäistä puolustaa.”
Helmi Kekkonen, Sivulauseita-blogi

Antologia: Suurteoksia

Tässä antologiassa 20 suomalaista kirjailijaa esittelee merkkiteoksensa, romaanin tai runokokoelman, joka on muuttanut heitä jollain tapaa ihmisinä ja kirjailijoina. Suurteoksia on kirjailijoidensa ja heidän valitsemiensa teosten summa. Se ei ole kirja naiskirjallisuudesta eikä kirjailijanaisista, se on kirja kirjallisuudesta, kielestä, kohtauksista, tunnelmista, sävyistä, henkilöhahmoista, vartaloista, työstä, rakkaudesta, muistoista, syntymästä ja kuolemasta.’
(Tammi, 2021)

Mukana antologiassa ovat Nura Farah, Koko Hubara, Katriina Huttunen, Helmi Kekkonen, Malin Kivelä, Anna Kortelainen, Essi Kummu, Sirpa Kähkönen, Merete Mazzarella, Meiju Niskala, Aura Nurmi, Ranya Paasonen, Riikka Pelo, Pirkko Saisio, Milja Sarkola, Helena Sinervo, Astrid Swan, Tiina Katriina Tikkanen, Saara Turunen ja Aino Vähäpesola.

Kirjoituskilpailun voitto:
Oikeus olla susi -kirjoituskilpailu

Voitin Luonto-liiton ja Kulttuuritoimituksen järjestämän Oikeus olla susi -kirjoituskilpailun toukokuussa 2021. Tekstini nimi on Turhaan kuvittelin hänet perhosena. Elokuussa 2022 kirjoitus julkaistiin inarinsaameksi Anarâš-lehdessä. Alla voittotekstini sekä palkintoraadin perustelut.

Turhaan kuvittelin hänet perhosena

Iltapäivän hämäryydessä liikkuu eläin. Vaihdan traktorini vaihdetta pienemmäksi ja hiljennän vauhtia. Ei perkele, se on susi. Nostan pipoa otsalta ylemmäs, hieron kädelläni leuan sänkeä. Sammutan traktorin moottorin.

Susi lähestyy minua sulavasti hölkötellen. Sen liike tuo mieleeni jäätanssinäytöksen pariohjelmaosuuden, kohdan juuri ennen kuin luistelijat kohtaavat ja tekevät hurjan nostoliikkeen. Päästyään traktorini luokse susi laskee kuononsa alas ja haistelee renkaiden lumipaakkuja. Susi tulee ovelle. Se laittaa etutassunsa alimmalle portaalle, nostaa toisen ylös, koukistaa sen kuin vainun saanut lintukoira. Aikooko se ulvoa? Ei. Susi vain katsoo minua. Sen katse porautuu iiristeni läpi, synnyttää kylmät väreet niskasta selkärankaan. Väristyksen jälkeen sydämessäni tuntuu yhtäkkinen läikähdys. Susi kääntää kuononsa toiseen suuntaan, laskeutuu portaalta alas. Vain muutamien sekuntien päästä se on poissa, kaukana metsässä.

Jään istumaan traktoriin, kunnes sormeni ovat kohmeessa. Etsin Sirkan ostamat vuorelliset nahkahanskat kojelaudan takaa, puen ne. Käynnistän traktorin ja väännän radion päälle. Suden suu, suden suu, laulaa tyttö vähän oudolta kuulostavassa musiikkikappaleessa.

Kotona sytytän takkaan tulen ja teen itselleni suolakurkkuvoileivän. Avaan television, jossa urheiluselostaja kertoo Susijengin voittaneen. Vaihdan kanavaa. Mainostelevisiosta tulee ties kuinka monetta kertaa uusintana Tanssii susien kanssa.

Elokuvan juoni ei pidä otteessaan. Silmäni hakeutuvat katselemaan Sirkan lukupaikkaa, takan viereistä nojatuolia ja pientä pyöreää pöytää, jonka päällä on yhä pino kirjoja. En ollut uskaltanut koskea niihin.

Sirkka piti lukemisessa välillä taukoja, sulki silmänsä. Niinä hetkinä painoin mieleeni vaimon viuhkoiksi avautuvat naururypyt, linnun siipien muotoiset kulmakarvat, täysikuun kaltaiset silmäluomet ja tulipunaiset huulet. Syöpä oli muuttanut ihon keltaiseksi ja harmaaksi, tehnyt metsäjumalattarestani hennon kurjen, mutta punaiset huulet säilyivät.

Hän sanoi, että tulisi luokseni lintuina ja perhosina. Entä talvella, kun linnut ovat etelässä ja perhoset kotiloissa? Miten silloin tulet? Olen kanssasi näissä maisemissa, yhteisissä metsissämme, hän vastasi.

Pinon päällimmäisenä on kirja, Naiset jotka kulkevat susien kanssa. Kirjamerkki paljastaa kohdan, johon hän jäi.

Sirkka lähti jo syksyllä, lintujen kanssa yhtä matkaa. Siitä lähtien olen harkinnut eri vaihtoehtoja, pakokaasua ja köyttä. Järven jäätyessä keksin avannon. Suunnittelin huolella, kuinka sitoisin työkaluvyön ympärilleni, täyttäisin taskut kivillä, sahaisin moottorisahalla yhden miehen mentävän reiän. Vajoaisin hänen luokseen hitaasti. Säästäisin heidät pitkiltä etsinnöiltä.

Otin eteisen laatikosta neliönmuotoisen muistilapun. Sopivan arkinen, ajattelin. Istuin keittiön pöydän ääreen miettimään sanoja. Kirjoitin: ”Elämä on lahja, äitinne sanoi. Ilman häntä en saa sitä auki.”

Jätin puhelimen pöydälle, vihkikuvamme viereen. Panin pahan päivän setelit sileinä kirjekuoreen ja kirjoitin päälle lasten nimet. Otin työkaluvyön ja kiipesin traktoriin. Lähdin ajamaan järveä kohti. Hän tuli vastaan, käännytti minut takaisin kotiin.

Tiina Katriina Tikkanen

Palkintoraadin perusteluja tekstistä

Raati: ”Yksinkertaisesti kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tarina, jonka juoni piti otteessaan loppuun saakka.”

Marja Aaltio: ”Kirjoittaja vie lukijansa suoraan keskelle tapahtumia. Kohtaaminen suden kanssa on todentuntuinen. Tarinan päähenkilö on turvassa, niin on susikin. He kohtaavat todellakin tasavertaisina. Ohimenevästä kohtaamisesta tulee kuitenkin toisella heistä merkittävä käänne. Lukija viedään päähenkilön muistoihin, syviin tunteisiin. Lopun käänne yllättää lukijan.
Teksti on hyvin ja oivaltavasti rakennettu. Tarina tukee teemaa. Kaikki tämä noin kolmella tuhannella merkillä.”

Roman Schatz: ”Tässä suden ja ihmisen tarinat kietoutuvat hienosti toisiinsa. Tarinassa on syvällistä symboliikkaa, jopa mystiikkaa ja magiaa, mutta se pysyy silti realistisena ja uskottavana.
Teksti on liikuttava ja syvällinen, muttei mene överiksi missään vaiheessa. Surullinen tarina on kirjoitettu todella kauniisti, kielenkäyttö on ammattitasoa ja kantaa alusta loppuun.”